Toni Mikkonen Markkinaliberaalin päiväkirja

Suomen tulevaisuudessa tuoksuu punamulta ja blokkipolitiikka

  • Eduskuntavaalien tulokset.
    Eduskuntavaalien tulokset.
  • Puhdas vasemmistohallitus.
    Puhdas vasemmistohallitus.
  • Sinipunahallitus.
    Sinipunahallitus.
  • Punamultahallitus.
    Punamultahallitus.
  • Peruspunahallitus.
    Peruspunahallitus.

Sunnuntain eduskuntavaalit olivat pettymysten vaalit.

Antti Rinne johti sosialidemokraatit vaalien ykköspaikalle, mutta vaalitulos alitti kaikki odotukset. SDP:llä oli lähes optimaaliset olosuhteet palata kertarysäyksellä selkeästi suurimmaksi puolueeksi. Oikeaksi kansanpuolueeksi. Mielipidekyselyissä SDP:n palkki näytti pitkään yli 20 %:in lukuja, ja vielä vaali-iltanakin kolmen viimeisimmän mielipidekyselyn keskiarvo oli mukavat 19,6 %. Vaalitulos oli 17,7 %. Melko aneeminen näyttö johtavalta oppositiopuolueelta tilanteessa, jossa monen tahon vihaaman hallituksen viimeiset kuukaudet päättyivät suoranaiseen kaaokseen.

Perussuomalaisten ilta eteni pettymyksestä hurmokseen ja uudelleen pettymykseen. Luonnollisesti 17,5 %:in tulos päihitti kaikki mielipidekyselyt ja oli erinomainen tulos tilanteessa, jossa riipivästä puoluehajaannuksesta ei ollut kulunut kahta vuottakaan. Perussuomalaisten ykköspaikka kuitenkin jäi kiinni äärimmäisen vähästä: olisi tarvittu vain muutaman tuhatta lisäkannattajaa, ja aamun uutisotsikoissa olisi Antti Rinteen sijaan muikeillut vuosisadan yllättäjä Jussi Halla-aho. Viime hetken pettymystä alleviivaa se, että sinisille mennyt 1,0 % äänistä olisi helposti riittänyt kyseisen kynnyksen ylittämiseen.

Kokoomuksenkaan tilanteessa ei ole hurraamista. Petteri Orpon elättelemät toiveet kävivät osittain toteen, ja kokoomuksen loppukiri todellakin päihitti mielipidekyselyjen keskiarvon niukasti. Tulos oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana ykköspaikan ottamista puolueelle ja hallitusneuvottelijan paikan ottamista Orpolle. Ei tullut edes hopeaa, tuli pronssia.

Vihreät saivat vaalivoiton, ja olivat prosentuaalisesti jopa vaalien suurin nousija viime vaaleihin verrattuna! 11,5 % tulos on kuitenkin laiha lohtu puolueelle tilanteessa, jossa vielä puolitoista vuotta sitten supistiin pääministerin paikasta yli 17 % kannatuksella, ja jolle viimeisten mielipidekyselyjen keskiarvokin näytti 12,5 %. Vihreiden ikiaikainen ongelma gallupkannatuksen heikosta realisoitumisesta vaaleissa jatkuu edelleen.

Keskustan alennustilaa ja sinisten täydellistä pyyhkiytymistä poliittiselta kartalta lienee turha edes mainita.

Noh, vaalit tuli käytyä ja tulos jäi käteen. Antti Rinne on seuraava hallitustunnustelija, ja huomio kiinnittyy nyt siihen, minkälaisen hallituspohjan Rinne pyrkii rakentamaan ympärilleen.

Väitän, että kaikista todennäköisin seuraava hallituspohja on SDP:n, keskustan ja vihreiden punamultahallitus.

Kyllä, keskustan historiallisen huonosta, painajaismaisimmatkin mielipidekyselyt alittaneesta 13,8 %:in tuloksesta huolimatta. Tuloksesta, joka on niukin naukin suurempi kuin maalaisliiton vuonna 1917 keräämät 12,7%.

Miksikö? Pohditaan hallituspohjaa miettimällä ensin, mitkä hallituspohjat ylipäätään ovat matemaattisesti mahdollisia, ja sen jälkeen, mitkä niistä ovat epätodennäköisiä.

SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton muodostama puhdas vasemmistohallitus olisi luonnollisesti kolmen vasemmistopuolueen märkä uni. Pohja ei kuitenkaan ole mahdollinen, sillä kolmikko on saamassa yhteensä 76 eduskuntapaikkaa. Vaikka mukana huitelisivat sekä pienpuolueet RKP että KD, paikkamäärä jäisi edelleen vain 90 paikkaan. Ei jatkoon.

Seuraava looginen vaihtoehto olisi SDP:n, kokoomuksen ja vihreiden RKP:lla täydennetty sinipunahallitus, jonka toteutumiseen iltapäivälehdet ovat vaikuttaneet uskovan jo viime syksystä. Tällä hallituspohjalla olisi eduskunnassa 107 paikkaa! Kenties hallitusta muodostettaessa jopa alkaisi lähes tasaväkisten SDP:n ja kokoomuksen kilpavarustelu, jossa SDP haluaisi mukaan myös vasemmistoliiton ja kokoomus vastapainoksi myös kristilliset! Tuskin kokoomus ja vasemmistoliitto kuitenkaan samaan hallitukseen sopisivat. Hallituspohja siis lähes varmasti jäisi neljään ensiksi mainittuun puolueeseen.

Mutta kannattaako sinipunahallituksen syntymisen puolesta todella lyödä vetoa? Kataisen ja Stubbin hallitusten trauma elää edelleen kokoomuksessa vahvana.

Mielestäni kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo otti vaaleja edeltäneinä viikkoina hyvin vahvasti etäisyyttä demarien apupuolueena toimimiseen. Vaalitaktiikkaako? Neuvotteluasemien hakemista? Kenties. Mutta miten kokoomuksen lupaamat tuloverokevennykset sovitetaan yhteen SDP:n lupaamien verokorotusten kanssa? Miten valtionbudjetin tasapainottaminen sopii yhteen SDP:n "yhdestä kolmeen miljardia" maksavien vaalilupausten kanssa? Haluaako kokoomus todella sellaisen pääministerin lakeijaksi, joka on vannonut romuttavansa lähes jokaisen Sipilän hallituksen läpiviemän sopeuttamistoimen?

Kokoomus on selviytyjäpuolue, sillä Sipilän hallituksen puoluekolmikon muihin jäseniin verrattuna se selvisi vaaleissa suhteellisen pienellä kannatuspudotuksella. Mutta Antti Rinteen hallitukseen mennessä kokoomuksen yllä leijuisi aito uhka luottamuksen menettämisestä ydinkannattajakunnan silmissä. Miten tämä näkyisi kokoomuksen kannatuksessa? Ei välttämättä täydellisenä romahduksena, sillä kokoomuksen ydinkannattajakunta on historiallisesti äärimmäisen vakaa. Varakas espoolainen ei demariksi käänny, vaikka kokoomuksen hallitustaival osoittautuisi pettymykseksi kerta toisensa jälkeen. On kuitenkin vaikea nähdä, että kokoomuksen (tai demarien!) kannattajakunta olisi niin tyytyväinen sinipunahallituksen urotekoihin, että kumpikaan puolue voisi elätellä toiveita pääministerinsalkusta vuonna 2023.

Heti maanantaiaamuna kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kiirehtikin kertomaan Helsingin Sanomille, että kokoomus ei lähde veroja korottavaan hallitukseen. Komean äänipotin keränneen Lepomäen sanalla on varmasti jonkinlaista painoarvoa. Jos kokoomus löytää itsensä oppositiosta, Lepomäki on varmasti yhdessä Antti Häkkäsen kanssa vahva ehdokas puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi. Lepomäen johtama kokoomus etenisi talousliberaaliin suuntaan. Ei välttämättä suurimmassa kysynnässä oleva poliittinen suuntaus Suomessa, mutta selvä ja vakaa linja toisi vuoden 2023 pääministerinsalkun luultavammin kuin sekava sinipuna.

Jäljelle jää siis vasemmistopuolueiden, keskustan ja RKP:n punamultahallitus.

Voi keskustalaisia, niin kovasti kun he olisivat halunneet oppositioon nuolemaan haavojaan. Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi maanantain A-studiossa harvinaisen suorasukaisesti, ettei keskusta ole ensimmäisten joukossa hallitukseen hinkumassa.

Punamultahallitus olisi kuitenkin sosiaalipoliittisesti ja erityisesti talouspoliittisesti merkittävästi sinipunahallitusta koherentimpi vaihtoehto, erityisesti Juha Sipilän poistuessa syksyllä näyttämöltä.

"Mutta eihän kepu tuollaisen rökäletappion jälkeen voi hallitukseen mennä?”

Vai voiko? Konkaripoliitikko ja entinen keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen kirjoitti maanantaiaamuna blogikirjoituksen, jossa hän syytti keskustan vaalitappiota "alkiolaisten arvojen hylkäämisestä".

Väyrysen suuresta viihdearvosta ja vähintäänkin erikoisesta poliittisesta tilanteesta huolimatta hänen sanoissaan voi olla perää. Kenties keskustan kentällä todella ajatellaan, että puolue on muuttunut kokoomuksen halpakopioksi, jonka ainoa ero edellä mainittuun puolueeseen on se, että kokoomuksen vaaliteltta on sininen ja keskustan vihreä.

Viime vuoden helmikuussa Iltalehti kysyi 326 keskustan puolueaktiivilta, kumpaa he pitäisivät parempana hallituskumppanina tulevalla vaalikaudella: SDP:tä vai kokoomusta? Punamulta tuoksui vastauksissa vahvasti. Sen kannalle kallistui 63,1 % vastanneista. Vastaajat ovat keskustan kansanedustajia ja puoluehallituksen, puoluevaltuuston sekä piirihallitusten jäseniä.

Vaalitappioidensa jälkeen usein auringonlaskun puolueeksi väitetty keskusta on aina ponnahtanut pintaan kuin korkki istuttuaan kauden oppositiossa.

Mutta ponnahtaako tällä kertaa?

Voisiko tyhjentyvien maaseutujen aikana, vuonna 2019, keskustan vanheneva peruskannattajajoukko jo olla kutistunut niin pieneksi, ettei pelkällä oppositiossa istumisella enää palata suurimmaksi puolueeksi?

Voin tietysti olla väärässäkin, mutta luulen, että keskusta tarttuu tilaisuuteen brändätä itsensä uudelleen puolueeksi, joka tekee muutakin kuin leikkauksia. Urheaan vastuunkantoon palataan sinipunaneuvottelujen epäonnistuessa, ja muutaman kuukauden kuluttua keskusta löytyy Antti Rinteen johtamasta punamultahallituksesta.

Ja kyllähän kepulaiselle aina ministeriaudin takapenkki kelpaa.

----

Sivumennen sanoen: myös SDP:n, perussuomalaisten ja keskustan muodostama peruspunahallitus olisi 110 edustajalla myös matemaattisesti mahdollinen hallituspohja. Tämän toteutuminen on kuitenkin todella epätodennäköistä jo siitä syystä, että SDP tarvitsee edes muutamia nuoria puolueaktiiveja, ja SDP:n nuorempi siipi on niin uusliberaalia sakkia, että homman pysyminen kasassa perussuomalaisten kanssa olisi todella vaikeaa.

Kenties rintamalinjat enteilevätkin, että Suomi kulkee Ruotsin ja Tanskan tietä, ja tännekin muodostuu 2020-luvulla kaksi vallasta taistelevaa poliittista blokkia. Toinen blokki olisi punavihreä SDP:stä, vihreistä ja vasemmistoliitosta koostuva blokki. Toinen taas olisi oikeistolainen kokoomuksesta, perussuomalaisista ja kristillisistä koostuva blokki (tiedän, että kombinaatio on vaikea kuvitella nyt, mutta ennen pitkää kokoomus saattaa hyväksyä sille jossain määrin epämieluisan yhteistyökumppanin, sillä muuten puhtaasti porvarillisen hallituksen muodostaminen voi muuttua mahdottomaksi).

Blokkien väliin jäisivät keskusta ja RKP, joiden kallistuminen puolelle tai toiselle määrittäisi blokkien voimasuhteet. Keskustan sisäistä poliittista kehitystä on vaikea ennustaa: lieneekö puolue menossa vasemmistolaisempaan, konservatiivisempaan vai jopa vasemmistokonservatiiseen suuntaan, kun uusi puheenjohtaja valitaan syksyllä? Joka tapauksessa Sipilän linjoilla jatkaminen ei kovin todennäköiseltä näytä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat