Toni Mikkonen Markkinaliberaalin päiväkirja

Helvetti jäätyi: kokoomus teki jotain oikein!

Aamulla se sitten tapahtui: Antti Rinne ilmoitti, että hallitusneuvottelut käydään demareiden, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n välillä. Kyseessä on vasemmistolaisin hallituskokoonpano aikoihin. Vasemmistolaisempaa hallitusta hakiessa saa palata aikaan, jolloin vasemmistoliitto vielä kulki itäblokilta haiskahtavalla nimellä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto.

Uutinen on erinomainen, ja jokaisen kokoomuslaisen tulisi hyppiä riemusta sen kuullessaan.

Miksikö? Koska ainoa edes jossain määrin todennäköinen vaihtoehto kombinaatiolle olisi ollut sinipuna. Tällaiseen hallitukseen lähtemisellä ei olisi ollut mitään kuviteltavissa olevaa järkiperustetta, ja se olisi tuhonnut suomalaisen oikeistolaisuuden vuosikausiksi. Virheen mittaluokka olisi ollut uskomaton.

Sanotaan, että hallituksessa on aina parempi olla kuin oppositiossa. Sinipunahallitukseen mennessä kokoomus ehkä olisikin saanut vietyä joitakin työmarkkinapoliittisia toimenpiteitä läpi. Näiden myönteinen vaikutus valtiontalouteen olisi kuitenkin jäänyt vähäiseksi tai nollaantunut demarien johdolla tapahtuvien julkisen talouden menolisäysten seurauksena. Ideologisesti ristiriitaisessa sinipunassa SDP ja kokoomus olisivat sulautuneet poliittisessa keskustassa sijaitsevaksi epämääräiseksi harmaaksi massaksi, jonka tärkein tehtävä on status quon varjeleminen.

Kokoomus on toiminut hallituspuolueena yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa se sai 22,7 % äänistä. Helposti unohtuva tosiasia on se, että jokaisissa vuoden 2007 jälkeisissä vaaleissa kokoomuksen saama ääniosuus on pienentynyt: vuonna 2011 se oli 20,4 %, vuonna 2015 18,2 % ja tänä keväänä 17,0 %. Sinipunahallitus olisi ollut kannattajakunnalle epätyydyttävä vaihtoehto, ja vauhdittanut tätä kehitystä entisestään. Näin unelmat pääministerin salkusta vuonna 2023 olisi voinut heittää suoraan roskakoriin, ja mahdollisuudet talousoikeistolaisen politiikan toteuttamiselle Suomessa olisivat olleet entistä heikommat.

Oikeastaan ainoa sinipunahallitukseen menoa puoltava tekijä olisi ollut se, että se olisi turvannut puoluejohdon henkilökohtaiset intressit paremmin kuin oppositio. Oppositiossa puolueen sisäiset ryhmittymät pääsevät ottamaan toisistaan mittaa ilman pelkoa hallituksen yhtenäisyyden vaarantamisesta, ja Petteri Orpon haastaminen seuraavassa puoluekokouksessa näyttää todennäköiseltä. Ja hyvä näin. Liian pitkä hallitusvaltaan takertuminen rappeuttaa puoluetta kuin puoluetta sisäsisesti. Nyt on aika itsetutkiskelulle ja puolueen linjan terävöittämiselle. Samalla Antti Rinne saa näyttää vasemmistolaisen vaihtoehdon meriitit. Gallupit eivät äänestä, ja ajatus hallituskokoonpanon määrittymisestä kulloisenkin galluptuloksen mukaan on absurdi, mutta ei Helsingin Sanomien viimeisin kannatuskysely Rinteen kannalta rohkaisevaltakaan näytä.

Tulossa on mielenkiintoiset ajat. Seuraavan neljän vuoden aikana ei voi vakavalla naamalla väittää, etteivätkö oppositiopuolueet muodostaisi aitoa vaihtoehtoa nykymenolle. Ja onhan Orpollekin varmasti mukavempaa viettää neljä vuotta pohtien, kuinka päästä iltapäivälehtien etusivuille useammin kuin Jussi Halla-aho, eikä pohtien, kuinka "vastuullisen taloudenpidon puolue" selittää valtionvelan kääntymisen uuteen nousuun.

Oppositiota ei tarvitse pelätä. Jaksoittainen siellä vieraileminen on varsin luonnollinen osa politiikan heiluriliikettä terveessä demokratiassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat